"Nää seinät kaatuu mun päälle, tääl on liian vähän tilaa
Mua ahdistaa, enkä mä kestä tätä olotilaa
Älä pilaa mun elämää, älä pilaa tätä kaikkee"

-@junkmail-kaiken sen jälkeen

Tälläsissä olotiloissa on menny eilinen ja tää aamu. Saa nähä miten tässä oikein käy. Parantaako aika kaikkia haavoja ja kestääkö rakkaus sittenkään kaikkea? Missä menee ymmärryksen raja, missä menee se kohtuus kuinka paljon voi oikeastaan ahdistaa?

Ehkä vaan meen peiton alle makaamaan ja toivomaan että joskus tää olotila helpottaa.